Ledi 10-vuotta ja Turussa kouluttamassa

Ledi täytti 20.2. pyöreitä vuosia, ja on aika hurja juttu, että se on ollut minulla jo 10-vuotta. Kaikenlaisesta on pieni koira selvinnyt, tapellut sairauksien kanssa ja voittanut ne tahdollaan elää. Onneksi pääsi silloin aikoinaan Bernin eläinsairaalaan hyvään hoitoon ja palautui siellä takaisin elävien kirjoihin. Ledi on pieni taistelijakoira, joka sinnittelisi kiinni elämässä varmasti vielä harmaahapsisena, makuaistittomana, sokeana ja kuuronakin kaverina, mutta onneksi sen vointi on ollut kaikkea muuta kuin tuota.

Ledi on itsepäinen eläin, kokeilee välillä rasittavuuteen asti mitä saa tehdä ja mitä ei. Se käyttää hyväkseen kaikki tilanteet joissa on mahdollisuus päästä ns. niskan päälle ja näin ollen se on aika haasteellinen koira, jonka tempauksia voi onneksi ottaa ajoittain myös huumorilla. ”Miksi olla hankala, kun pienellä vaivalla voi olla täysin mahdoton?” Niinpä… Kaikesta omituisuudestaan huolimatta se on saavuttanut suosionsa mm. kavereideni joukossa, Ledistä pidetään kovasti :) Onnea hölmölle pappraiselle! <3 Viikko sitten sunnuntaina vietin päivän ATT-areenalla agilitya kouluttaessa ja oli kyllä kivaa. Kouluttaminen antaa oman osansa lajissa kehittymiseen, kun pääsee näkemään erilaisia ohjaajia ja koiria. Ratapohjaan hain monipuolisuutta ja haastavuutta, unohtamatta onnistumisia. Halusin nähdä ihmisten rytmitystä ja luottoa omaan ja koiran liikkumiseen. Saatiin mielestäni tosi hyviä juttuja aikaan! Kiitos järjestäjille ja kaikille mukana olleille mukavasta päivästä! :) Tänään oli aika erilaiset, mutta antoisat treenit. Fysiikkaharjoittelua ja lajiharjoittelua tekniikan sekä ratatreenin merkeissä, aikaa näihin kului noin kolme tuntia. Loppuajasta rataa juostessa tunsi todella tehneensä, ja taisinpa heittää suoran putken kohdalla jonkinlaisen ukeminkin, kun painoi treeni sen verran jaloissa... Eli kaaduin, hah, mutta kivaa oli! Kiitos, Juha ja Anna!

Pienen pieni potilas

Huhhuh, jopas on ollut mielenkiintoiset kaksi viikkoa… Ei hyvää, ilman huonoa, vai? Matkaan on siis mahtunut todella suuri annos positiivisia asioita, mutta myös aika pysäyttävä kokemus.

Olin hetken jo miettinyt, ettei Lux ole ollut aivan oma itsensä. Kuukausi tai pari sitten sen vatsan kanssa oli ongelmia (on ollut todella terve ja rautamahainen koira) ja aina ”ilman” syytä sama homma uusi. Ajoittain parempi ja ajoittain taas ei. Agilitya ei olla onneksi tehty kuin muutama kerta ja nekin treenit jäbä on vetänyt niin täysillä kuin on kyennyt. Tammikuun toisen viikon tiistaina ihmettelin treenien loputtua, kun Lux kävi vain nukkumaan hallin lattialle, se oli ihan poikki, enkä voi todella sanoa treenanneeni liikaa. Normaalisti juoksentelee ympäri hallia, leikkii ja vinguttelee leluja, hyppii itsekseen tai juoksee putkia. Ei silloin.

Aloin laskea kuluneita viikkoja 1+1 ja monia asioita tuli mieleen. Parin viikon sisään Lux oli alkanut selkeästi oireilla kipujen vuoksi, jota en ole osannut ajatella ennen kuin vasta nyt. Lux saattoi olla nukkumassa kerällä ihan tyytyväisenä ja sitten alkanut hetkessä täristää takapäätä, juossut huoneen toiseen päähän ja mennyt ”kumarrusasentoon”. Ajattelin aluksi että hehheh, onpa hauskaa, silloin kun siitä puuttui tuo tärinävaihe ja äkkinäinen paikan vaihto. Se siis saattoi vain viettää tovin aikaa tuossa asennossa. Nyt yhdistän sen, että on selkeästi helpottanut oloaan kipujen suhteen tuolla tavoin.

Viikon parin sisään Luxin ruokahalu katosi täysin, se laihtui hyvin nopeasti ja menetti sitä myöten kaikki lihaksensa. Siitä tuli myös masentuneen voimaton. Käytännössä tuon pahimman viikon se vain nukkui, eikä jaksanut aina pitää silmiään auki edes hereillä ollessaan. Mietin, että missä mun elinvoimainen, jäntevä, lihaksikas, elastinen, iloinen, energinen, leikkisä ja hulabaloo koirani on. Se oli vain varjo siitä…

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä (edelleen puhutaan tammikuun toisesta viikosta) valvoin pitkään ja katselin Luxin vointia. Torstaina aamulla päätin, etten vaan enää pysty katsomaan sitä, vaikka ajoittain olikin vähän pirteämpi. Soitin Herttoniemen eläinlääkäriasemalle ja Lux otettiin samana päivänä heti tutkimuksiin, siltä otettiin laajat verikokeet ja pari röntgenkuvaa koko koirasta, päästiin kuitenkin kotiin. Perjantaina aamulla tuli soitto, että koira pitäisi tuoda tippaan ja ultraan, Lux jäi sinne hoidettavaksi ja minä lähdin odottelemaan puhelua. Myöhemmin tuli soitto, että ultrassa on havaittu jotakin omituista sapen ja suoliston alueella, ja suositus olisi lähteä Luxin kanssa tehohoitoon Viikkiin. Epäily oli suolen tunkeutuminen ”itsensä” sisään.

Viikissä Lux ultrattiin toistamiseen ja otettiin uudet veriarvot. Iski aika kovaa vasten kasvoja mahdollinen kasvainepäily… tuo koira on kuitenkin vasta vajaa kaksi vuotias. Sinne se jäi hoidettavaksi yön yli, perjantaina aamulla vietiin laajaan ultraukseen ja puhelun jälkeen Lux lähti valmistautumaan leikkaukseen. Jännitin ihan hulluna, kun ei tunteihin kuulunut mitään ja yritin vaan rauhoittua, että okei joo, se saattaa olla myös ihan positiivista, jos mitään ei kuulu. Olin luonnollisesti todella helpottunut, kun sain kuulla leikkauksen menneen hyvin. Ohutsuoli oli tunkeutunut paksusuolen sisään ja siinä lähimain ilmeisesti oli havaittavissa muutoksia, myös sappi tyhjennettiin nesteestä (ei hitto tätä shelttien ongelmaa, kuin monella on tätä?? löytyy tyyliin sivulöydöksenä, kuten Ledilläkin).

Huhhuh, aika hurjan rankaksi meni. Onneksi vein Luxin lääkäriin, se on koira joka ei näytä kipua ja tsemppaa viimeiseen asti. Nyt se oli vain niin väsynyt, ettei kyllä todellakaan ollut kunnossa. Olen huipputyytyväinen etenkin Herttoniemen eläinlääkäriaseman toimintaan, kun homma alkoi pelata heti kerrottuani kaikki mahdolliset oireet. Jes, tuli oikeasti luottavainen fiilis! Halpaahan tämä homma ei ole, ihan käsittämättömiä määriä sitä voikin palaa rahaa parissa päivässä. Suosittelen oikeasti vakuutusta kaikille, en enää itse vaan voisi elää ilman. Sitä helposti ajattelee, että nuori koira, mitä sille voisi käydä, mutta kaikenlaista aina voi sattua ja tapahtua.

Tästä lähtee toipuminen, toivottavasti joskus vielä Luxin rakastamille agilitykentille, mutta ensin hoidetaan pikkujäbä kuntoon ja sen jälkeen katsellaan mihin elämä kuljettaa! Positiivisin mielin kuitenkin! Mahdolliset lääkitykset toki vievät mahdollisuuden kisauraan, mutta sitä täytyy murehtia vasta sitten, jos on ikinä ajankohtaista.

Nyt potilas voi hyvin, on toipunut ihan hurjan nopeasti kun miettii, että leikkauksesta on vasta noin viikko. Nyt se on täynnä energiaa ja elämäniloa, se söisi kaiken mitä eteen tulee ja olisi mielestään valmis jo nyt kiitämään radoille. On ihanaa katsoa taas sitä iloista pientä koiraa! :) Mutta se tärkein, te joilla terve koira, nauttikaa oikeasti siitä, että voitte harrastaa, kilpailla ja elää normaalia arkea!

Väsyneet silmät… 

Treenasin LuJaa (hehheh…)

Kuten tuossa jokin tovi sitten hölisin, että laitan videoa kuluneista treeneistä, niin täältä pesee sekä Luxin, että Javan treenivideoa! Tervemenoa katselemaan :)
Tuon Luxin videon loppuosaan jätin äänet, jotta voi kuulla kuinka Lux erottaa erilaisilla käskyillä juoksun ja pysähdyksen puomilla.

JAVA

 

LUX

Luxin depyytti

Hyvää uutta vuotta! :)

Noin, nyt on korkattu Luxin kisaura ja olipas se ihan hurjan jännää! En YHTÄÄN osannut arvioida, kuinka homma sujuu ja jännitti yllättävän paljon (koskaan kun en ole kisannut… hahhaa)! Rehellisesti sanoen nuo oli ensimmäisiä pidempiä ratapätkiä mitä ollaan Luxin kanssa menty. Me startattiin sekä agi- että hyppyrata, ja nämä olivat tosiaan Luxin ensimmäiset viralliset skabat. Ja tarvitseeko edes mainita, että miniksihän se mitattiin :P

Oli kyllä havaittavissa kokemattomuutta, todella… paljon epävarmempaa menoa kuin on treeneissä saatu aikaan. Hypäriltä tuli 10vp, Lux tuli pussista ulos (ööö?) ja kepeiltä kielto (olis tarvinnut antaa koiran hakea ensin, kun ite ryysää…). Agiradalta tehtiin nolla ja 2. sija, keinulla pidin hetken ja juoksu-A oli hyvä, mutta A:lle meno jostain syystä kovin epävarma. Kepit ja pussikin meni ;) No niin, mutta siinähän se oli ja ylitin tavoitteeni. Tarkoitus oli aloittaa vasta nyt tammikuussa, mutta mitäs sitä enempää pitkittämään, kun kyllä tuo voi jo kisata. Varmuutta kaivataan kyllä lisää, tosin epävarmaa menoahan se on aina nuorilla koirilla. Vauhti ei ollut samaa mitä treeneissä, eikä se ole vielä lähelläkään sitä, mitä mahdollisesti joskus tulee vielä olemaan. Tässä kohtaa Java ja Lux eroaa kyllä kuin yö ja päivä, mutta ehkä urosten ja narttujen ero on suht usein niin, että urokset kehittyvät hitaammin. Ainakin Java oli jo tosi valmis kropaltaan jo alle vuotiaana ja Lux kehittää itseään selkeästi vielä jonkin aikaa. Mutta olipas hauskaa, olin todella innoissani kun pääsi starttaamaan uuden koiran kanssa!

Sunnuntaina illalla hurautin jälleen Ojankoon, oli Javan vuoden vikojen starttien vuoro. Hypärille tuli ihan tajuttoman kiire, oltiin lämppälenkillä, kun kuulutettiin ”Java valmistautuu”. Huhhuh…! Tuli pikkuisen kiire, tyrkkäsin Jennalle nuo pari muuta omaa koiraa, juoksin halliin ja samalla kaikki takit yms pois ja jo pitikin seuraavana mennä radalle. Kai tässä tekemisessä sitten joku rutiini on, kun sieltä nolla pystyttiin tekemään ja vielä suhteellisen sujuva. Harmitti vaan Javan kaatuminen putkessa, oli ihan rähmällään ja keräili itseään vielä noin 5m kaatumisen jälkeen… Sijoitusta en muista, mutta vei todella paljon aikaa tuo kaatuminen. Taas on fysiokeikka edessä, Java vetää niin helposti itsensä jumiin ja lisäksi vielä ulkona tuo teiden liukkaus tuo oman osansa, kun vähän väliä lähtee tassut alta. Höh!!

Tässä Luxin 1-luokan agilityrata.


Javan hyppyrata

Ne treenivideot seuraa myöhemmin perästä…

Monet hyvän mielen treenit

Lux alkaa olla kisavalmis, tai oikeastaan on. Olen monesti vain kovin kriittinen analysoimaan omaa tekemistäni, mutta kyllä me oltaisi jo valmiita ottamaan haaste vastaan. Pian on aika tehdä depyytti ykkösissä ja ammentaa sieltä lisää ajatuksia tuleviin treeneihin.

Toissa viikolla tein yhteistreenit Javan ja Luxin kanssa, ei-koiraihminen-ystäväni tuli hallille käymään ja kuvasi ystävällisesti treenejämme! Olen käynyt tosi paljon treenaamassa yksin, niin on tuo videopuoli jäänyt vähän vähemmälle. Kivaa oli saada taas näkemystä liikkuvan kuvan muodossa, että mitä siellä radalla tuleekaan tehtyä.

Yllättävän kivalta näytti mm. Luxin osaaminen tällä hetkellä. Puomin suhteen olen ollut jännityksissä, että mitähän siitä mahtaa tulla, mutta kun tavoitteena oli oppia jotakin uutta ja haastaa omat koulutukselliset kykyni, niin yli odotusten ollaan jo tässä vaiheessa menossa. Lux siis pysähtyy puomilla käskyllä ”puomi” ja tekee juoksupuomin käskyllä ”kiipee”. A on juoksu-A ja käskynä siinä myös tuo ”kiipee”, vapautuksena on-offeista on ”jes”. Olen kyllä tooooosi iloinen treenin tuottamista tuloksista, mutta paljon se on kärsivällisyyttä ja työtä vaatinutkin. Jännää nähdä kuinka pakka alkaa toimia kisoissa ja toki paljon työtä vielä edessä, kun ajattelee mm. taakse päin poistumisia etenkin puomilta… Kepeillekin on tullut hurjasti varmuutta! Videoa laitan tässä mahdollisimman pian.

Kouluttaessa on ollut myös hurjan kivaa, eräät treenit tässä lähiaikoina olivat aivan hulvattomat. Hahhhaaaa, mutta mikäs sen mukavampaa kun on kivaa, ryhmäläiset onnistuvat ja ovat hymyileväisin mielin. Kyllä kouluttajan kelpaa katsella hienoja suorituksia ja selkeää kehittymistä, hihii!

Lunta tänne Helsinkiin on tullut aivan älyttömät määrät tässä parin viikon sisällä, ja autokin on meinannut juuttua lähiön teillä hankeen. Onneksi on huumoria riittänyt! Vaikea kuvitella, että parisen kuukautta sitten ajelin vielä onnellisena moottoripyörällä liikenteessä. Pyörää olen katsellut lumen tulosta huolimatta aivan yhtä innoissani. Saas nyt nähdä kuinka haaveen käy, tuleeko moinen jo ensi kesäksi vai ei…

Salilla on jumppailemassa tullut käytyä aika ahkerastikin: arobinen harjoittelu erilaisten ryhmäliikuntatuntien muodossa ja painojen pumppaaminen on kuulunut viikkojen kuvioon. Powerissa (body pump) vaihtui juuri uusi ohjelma, joka on kyllä haasteellinen sekä hiukan tuskaa tuottava. Lihakset huutaa hoosiannaa, mutta kiva, että reeni suuntautuu tässä ohjelmassa selkeästi eri puolille kroppaa, kuin aikaisemmassa ohjelmassa. Voimaakin on tullut lisää, jibii!

Viikonloppuna Java kisasi kaksi starttia, joista juoksi molemmat puhtaasti. Tuloksena yksi voitto ja 2. sija, nyt on meilläkin viimein arvokisanollat kasassa :) Kävin tuossa myös moikkaamassa Tiinaa Kirkkonummella, rämmittiin pari tuntia umpihangessa ja tää flikka nuortui taas vähintään kymmenen vuotta, kun siellä temmelsin! Hahhaa! Tiina otti jälleen kivoja kuvia, kiitos taas!

Maiju 5-vuotta ja pari koiraa

Tää Ledin lumimaski oli niin hauska!

The Java :)

Kaikki!

 

 

 

 

Miksi me kaadumme? – jotta oppisimme nostamaan itsemme ylös

Huhhuh, onpas kuluneisiin päiviin mahtunut paljon menoa ja meininkiä. Kotona olen ehtinyt vain käydä kääntymässä, mutta jotenkin ihan hurjan kivaa, kun on ollut paljon tekemistä!

Minulta on kyselty nyt paaaaaljon, että koska Lux starttaa, kuinka valmis se on jne. Iiiiks, kai se kohta jo pitäisi! Kyllä kepit tarvitsee saada vielä varmemmaksi, mutta esimerkiksi avokulmat on hakenut niin nätisti että, Javan kanssa kun ne on olleet ikuinen ongelma…

Sunnuntaina herätyskello soi torkun takia riittävän monesti 6:45 aikoihin, olen totaalisen aamu-uninen, joten ei sovi ollenkaan tuo aamutuimaan kisoihin (tai yleisesti mihinkään, ainakaan ilman suuria ongelmia) lähtö minulle. Klo 8:00 oli ensimmäinen startti ja nukkumaan pääsin tätä edeltävänä yönä vasta noin kolmen maissa, hyvällä sykkeellä silti vedettiin! Ensimmäinen rata kaatui omaan mokaan, taas se yksi kuuluisa askel takaakiertoon lähetyksessä, niin olisi ollut nolla siinä. Seuraavilta radoilta molemmilta nollat ja voitot. Hieno Java! Vähän hypärillä oli havaittavissa ohjaajan osalta sekoilua, mutta ei näyttänyt sitten sen enempää haittaavan. Opinpahan taas lisää! Hyvä kisapäivä kovasta väsymyksestä huolimatta, jonka jälkeen painelin vielä Tiinaa Kirkkonummelle moikkaamaan. Oli kivaa, kiitti :)

Yhdessä välissä jäähkälenkin lomassa kävin Ojangon kentällä treenaamassa Luxin kanssa puomia ja keppejä. Toimi! Täytyy viikolla ottaa tavoitteeksi pyörähtää hallilla pari kertaa tutkailemassa Luxin osaamista.

Mulla on ollut nyt muutamia pentuja ryhmissä ja on kyllä tosi kivaa katsella, kun tyypit edistyy ja aika aloittelevat ohjaajatkin alkavat päästä jyvälle. Suuria onnistumisentunteita näin kouluttajan näkövinkkelistä, aina innolla odottaa seuraavia treenejä. Ja muutenkin, tosi kiva nähdä entuudestaan tuntemattomiakin koiria, joilla monista olisi kyllä paikkansa kisakentillä haastajina.

Eikä mun mp-kuume ole haihtunut tietenkään mihinkään, alan miettiä jo kaikenmaailman motocrossia ja enduroa. Haaveilen jo toisesta pyörästä tuommoisen katukiiturin lisäksi, landelle pitäisi saada semmoinen joku crossipyörä, jolla voisi vetää ympäri peltoja, mökkitietä ja metsäpolkuja. Joo, hahhah! Kyllä se vauhti siellä veressä vaan virtaa ja eihän sitä poiskaan saa, hölmö tyttö :) Tässä tämä taas tällä erää, palailen jälleen astialle!

Treenaamassa

Otsikkokuva, illalla on kivaa ajella!

Koiramaisempiin aiheisiin siis, kuten lupasin! Olen tässä pariin otteeseen käynyt tyhjentämässä päätäni hallilla. Pitäisi ihan oikeasti nyt treenata tuota Luxia, kun on enää ihan pienestä kiinni, jotta sen kanssa voisi lähteä kisoihin. Puomi kaipaa edelleen vahvistusta, mutta sitä nyt voi vahvistaa kisaamisen ohessakin, hankala on vaan treenata sitä, kun usein hallillamme puomi on kasattuna jonnekin sivuun. Painaa aika paljon ja yksinkös raahaat sitä sitten siinä… 12 keppiä menee  radassa, ja suhteellisen hyvin löytyy myös eriasteiset kulmat, mutta varmuutta yleisesti suoritukseen kaivataan lisää. Keinua ollaan myös treenattu sen liidon takia vähän enemmän, ja aika nätisti Lux haki viime treeneissä suoraan päähän vaikka jäin taaemmaksi.

Javan kanssa tein pienen ratatreenin, joka sisälsi erilaisia tekniikoita sekä hiukan luukuttamista. Tein mm. yhden mielenkiintoisen valssipätkän, jossa oli kaksi pitkää valssia ihan peräjälkeen ja hämyhyppyjä siellä täällä, putken vastakkainen pää, kepit ihan siinä lähellä ja putken kautta avokulmaan. Oli aika huisin hauskaa ja haasteellista pyöritystä, näitä lisää! Kukaan ei varmaan oikeasti hahmottanut mitä teimme, mutta kivaa oli!

Itselleni meinaa flunssa iskeä, jota vastaan olen taistellut tässä kaikin tavoin. Salilla ja juoksulenkeillä käynti on hieman keskeytynyt, kävin mä yksi päivä vähän pumppaamassa painoja, mutta hengästymiseen asti en ala vielä tehdä mitään, ettei ilkeä pöpö saa yliotetta minusta. Pöhhhh…

Haaveilija

En nyt sitten taas tiedä, että kuinka moni on innostunut jakamaan tämän kanssani, mutta toivottavasti joku edes hiukan samaan asiaan hurahtanut tyyppi löytyisi lukijoistani! Olen aivan koukussa moottoripyöriin ja ajamiseen, ettei kyllä ole tästäkään harrastuksesta ilmeisesti poispääsyä. Ajotunneillakin tuli kommenttia, että ”taitaa olla vauhti veressä”, ja joo, lähtisin kyllä tämän allekirjoittamaan. Ne käsittelytehtävätkin oli mun mielestä loppujen lopuksi tosi kivoja, vaikka ensin jännittikin, että opinko ikinä hallitsemaan koko laitetta, koskaan kun en ole ajanut muuta kaksipyöräistä kuin fillaria. Loppupeleissä ajoin sitten ”isommalla” pyörällä koko roskan ja näin mulla on kortissa rajoittamaton A. Niiiiin mahtavuutta.

Saatan olla hullu näine innostuksineni, mutta tällä mennään! Ajamisen innostus alkaa kohdistua jo myös radalle, vähän erilaiselle radalle kuin agilityssa. Pääsisi testailemaan kaarreajoa suuremmassa mittakaavassa, sekä uusia käsittelyharjoituksia, ja mikäs olisi sen parempaa, kuin pistellä menemään omalla pyörällä.

Ja koska olen aika sporttisista asioista ja vauhdista pitävä tyyppi, niin pyörän olisi ehdottomasti oltava jollain tavalla tosi cool ja virtaviivainen. Eräänlainen pituusrajoite on kyllä matkassa mukana pyörävalintojen suhteen, näillä pituusmitoilla ei ihan minkä tahansa pärrän selkään kiivetä ilman, että vain päkiät yltävät just just maahan. Pystyy silloinkin hyvin ajamaan, mutta hallittavuus esim liikennevaloissa olisi varmasti mukavaa. Taitaa olla kaikenmaailman madallukset edessä. Kaikesta huolimatta haaveilen jo vähän isommasta mp:stä, Honda CB 600f Hornetista. Yhä hullummaksihan tämä tästä tuntuu näköjään menevän…

Tuo valkoinen olisi kertakaikkiaan upea (alan kuulostaa omituiselta…), paitsi nuo kullanväriset osaset ovat ehkä turhan prameat mun makuun, voitaisiin mennä vaikka hopean värityksellä. Mutta on tuo mustakin kyllä tyylikäs :)

 

Joo, voisin puhua aiheesta ikuisuuden, mutta nyt taidan hiljentyä tältä osin… Palaan ensi kerralla sitten maan pinnalle  ja koiramaisempiin juttuihin.

Lenkillä Haltialan ja Paloheinän maastoissa

Heippa! Keskiviikkona suuntasin oman lauman ja ystäväni Mariian + hänen koiriensa kanssa kyseisiin maastoihin lenkille. Koirat saivat juosta ihan vapaasti, eikä ihmisistä tarvitse kummemmin välittää. Peltoja, metsiä ja halutessa myös kävelyteitä, niin jees! Oli vieläpä oikein nätti ilma, kun pääsi päiväsaikaan ulkoilmaan. Lisäsin myös Kuvat -linkin taakse Luxista uusia agilitykuvia viime viikolta, kuvaajana toimi mein hovikuvaaja Tiina Jurvakainen, suuri kiitos jälleen näistä! :)

Lux ja Ledi

LediLedi mahtavuus <3

Muru, Redi ja Lux miettimässä kuinka oja ylitetään